Koska jokaisella naisella (varsinkin kirjoittavalla sellaisella) tulee olla oma työhuone, remontoimme eilen liiteriä. Siistin ja suuren puuliiterimme toinen puolisko on jo edellisten asukkaiden jäljiltä jonkin verran eristetty. Nyt rakensimme vielä kunnollisen lattian. Kun se on viimeistelty, voin aloittaa maalausurakan (se on aina hauskaa) ja lopulta raahata työkamani liiteriin.

Työhuone meillä olisi ihan tässä päätalossakin, mutta mies on valloittanut sen. Miehet ovat ikäviä, aina valloittamassa. Ja toisaalta vaikka onnistuisin luikertelemaan sinne läppäreineni, lapset hakkaisivat ovea ja itkisivät perään. Pasi Ilmari Jääskeläinen kirjoitti joskus, että kirjoittaminen vaatii onnistuakseen sitä, että joku huutelee imperatiiveja viereisestä huoneesta. Minä en sellaisesta pidä.

Lattia onnistui hyvin, ja mekin selvisimme yhteisestä rakennusprojektista. Rakentaminenhan on yleisesti hyväksi havaittu parisuhteen vahvistamisriitti. Kuitenkin: siinä kaikkien puukkosahojen ja kulmahiomakoneiden keskellä mieleen nousi väkisinkin näky, jossa touhukas pariskunta hieman hiiltyy, toinen lämäisee kakkosnelosella ja miettii sitten, mihin piilottaisi ruumiin. Mutta onhan se puukkosaha! Ja lattian rakenteisiin on perinteisesti piilotettu ruumiinosia.

Kotimme lähistölle järjestettiin muuten eilen Maxpo07, eli maanrakennuskoneiden erikoisnäyttely. Miten mielenkiinnotonta. Mutta niin vain oli tienvarret pysäköity tukkoon, ihmisiä lappasi paikalle lapsineen ja mäyräkoirineen, toiset tulivat tilausbusseilla. Absurdia. Ehkä on ole vielä sisäistänyt nosturien kiehtovuutta.