Olen saanut mentorin. Eija on kokenut ja jämpti freelancer-jornalisti, joka perehdyttää minua vapaan kirjoittajan koukeroiseen elämään. Käytännön vinkit ovat tarpeen: paitsi että byrokratia on hankalaa, myös lehtien kanssa työskentelyssä on omat niksinsä. Olen oppinut paljon sellaista, jota en olisi edes älynnyt kysyä.

Eilen kävimme katsastamassa Atenan ja Schildtsin kirjasyksyn avajaiset. Meno oli rauhallista (en tiedä, yltyikö se iltaa myöten), ja mieleenpainuvin näky oli pieni, hento esikoiskirjailija, joka kävi ujosti hakemassa ruokaa noutopöydästä sen jälkeen, kun kaikki muut olivat jo täyttäneet lautasensa. Voi kirjailijaparkaa! Iso unelma oli täyttynyt, mutta mukanaan se on tuonut kaikenlaista, missä tämä kyseinen kirjailija ei ruumiinkielestä päätellen viihtynyt. Asiaa ei varmaankaan helpottanut se, että illan kulku oli "vapaa": aiemmin kirjailijoita on haastateltu talon puolesta, mutta nyt kirjailijoiden puhuttelemiset oli jätetty täysin toimittajien ja muiden kiinnostuneiden oman aktiivisuuden varaan. Fragiilin esikoiskirjailijan elämää oli luultavasti helpottanut, jos aikataulu olisi ollut ohjelmoitua: "Nyt istut siinä". "Nyt vastaat kysymyksiin". "Nyt syöt." "Kirjailijat saavat hakea ruokaa ensimmäisinä."