Olen seurannut mielenkiinnolla Etelä-Afrikkalaisen pikajuoksijan Oscar "Blade Runner" Pistoriuksen tietä kohti kesän olympialaisia. Pistoriuksen molemmat jalat amputoitiin polven alapuolelta vajaan vuoden iässä synnynnäisen vamman vuoksi. Pistorius käyttää juostessaan hiilikuituisia proteeseja. Hänen tavoitteenaan on jo pitkään ollut olympialaisissa juokseminen (ei paralympialaisissa), ja hän on käynyt pitkän tien sinne päästäkseen - siis muallakin kuin harjoituskentillä.

Pistoriuksen proteeseja tutkittiin pitkään, ja Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF kielsi tutkimustensa perusteella Pistoriuksen osallistumisen. Sen mukaan proteeseista on selvää etua juostessa: ne mahdollistavat pidemmän askelen ja niiden ilmanvastus on pienempi kuin normaalin jalan.

Kansainvälinen vetoomustuomioistuin kumosi kuitenkin muutama päivä sitten IAAF:n päätöksen, ja Pistorius on nyt tervetullut olympialaisiin - jos vain tulosrajat ovat kunnossa.

Tämän perusteella ennustan, että jo kymmenen vuoden kuluttua osa sprinttereistä on leikkauttanut jalkansa pois ja juoksee proteeseilla. Huippu-urheilijat ovat jo pitkään tuntuneet arvostavan hyviä tuloksia enemmän kuin terveyttään tai tervettä järkeä.

Ensimmäiset vapaaehtoiset amputaatiot naamioidaan ehkä onnettomuuksiksi: jalat jäivät traktorin/mankelin/lihamyllyn/Leninin patsaan alle/sisään/väliin, ja sitten lehdistö seuraa liikuttavaa, dramaattista tarinaa, kuinka entinen huippu-urheilija palaa proteesien voimalla nykyiseksi sellaiseksi. Mutta muutaman vuoden kuluttua jalkojen poistoa ei enää tarvitse naamioida, sitten tarpeeksi monella jo on sellaiset.

1571568.jpg