Te siisteimmät ja säikyimmät: älkää lukeko tätä!

Keittiössämme asuu rotta. Yleensä sinne on talven myötä yrittänyt muuttaa vain lauma metsähiiriä, mutta tällä kertaa muuttoliikkeestä on vastannut Rottakeisari itse. Se oli raahannut kasan pesänpehmikkeitä jääkaapin alle, mutta muuten siitä on näkynyt varsin vähän jälkiä. Ääniä sitäkin enemmän: rapinaa, askeleita, kolinaa. Muutaman kerran se on tuijottanut meitä hetken astiakaapin nurkasta tai kaapin alta, mutta  sujahtanut nopeasti tavoittamattomiin.

Rotta on söpö. Ylipäätään rotat ovat söpöjä, meillä on ollut niitä lemmikkinä useampikin kappale. Jääkaapin alle muuttanut yksilö on aivan samannäköinen ruskea nappisilmä, joita meillä viimeksi eli häkissä.

Tappakaa se! sanotte. Olemme yrittäneet pyydystää sitä häkkiloukuilla, mutta se ei mene niihin. Meillä oli, vastoin tapojamme, myös usea tappava loukku, mutta se ei mene niihinkään. Yksi niistä oli tosin lauennut, mutta siihen oli jäänyt kiinni vain pätkä lyijykynää. Saatte miettiä, kuinka se on päätynyt loukkuun. Metsähiiret jäävät kiinni helposti, rotta ei.

Tappaminen tuntuu pahalta: lemmikkirottamme kävivät eläinlääkärissä, kun ne olivat sairaita, ja ne myös kuolivat eläinlääkärin nukutuspiikkiin yli kolmevuotiaina syöpäsairaina vanhuksina. Eikö ole vähän hassua, että yrittäisimme kaikin voimin nitistää niiden serkun?

Tiedän, että moni teistä ärsyyntyy lukiessaan tätä. Eläinten paapominen on pikkutyttöjen hommaa, ja tuhoeläin on tuhoeläin, se polttaa talomme pureskelemalla sähköjohtoja ja aiheuttaa lisäksi tulvan syötyään pesukoneen vesiletkun poikki.

Mutta eikö tappamisen välttäminen ole lopultakin ihan kiva homma?

Merimetsojen kannan säätelystä on viimein päästy sopimukseen. Keväällä Suomenlahden saaristossa alkaa merimetsojen munien systemaattinen poraaminen ja öljyäminen.