Torstaina olin Sipoon kirjaston kulttuurikahvilassa juttelemassa kirjastani. Oli todella hauska tapahtuma! Istuin yleisön kanssa suuressa kehässä, ja keskustelu kulki hyvin valmisteltujen kysymysten tukemana kaikessa mahdollisessa maan ja taivaan välillä. Tunnelma oli erittäin vapautunut, ja luulen, ettei kukaan arastellut kysyä tai tehdä huomautuksia. Kuten monissa muissakin, myös sipoolaisissa lukijoissa kirjani oli herättänyt ahdistusta. Mikäs sen hienompaa kuin päästä sellaisten henkilöiden uniin, joissa kirjat eivät yleensä unia synnytä! Sain kuulla tulkintoja, kehuja, epävarmuutta, itseänikin yllättäviä selityksiä ja myös moitteita. Ja se jos mikä kertoo, että keskustelu oli avointa. Kiitos Sipoon kulttuuri- ja kirjastotoimelle tapahtuman järjestämisestä! Kiitos myös kirjallisuuspiiri Bokborgille ja muille yleisössä istuneille! Ensi syksyksi olen suunnitellut kulttuuritoimen kanssa luovan kirjoittamisen kurssia Sipoon kansalaisopistoon.

Kiitos koiravauvan, kirjoittaminen sujuu nyt hyvin. Ehkä olen niin tottunut kirjoittamaan vauvanhoidon lomassa, että ainoa keino saada uusia kaunokirjallisia opuksia aikaan on kerätä vauvoja ympärille. Seuraavaksi voisin adoptoida gorillavauvan keskisestä Afrikasta.

Alla pari kuvaa otuksesta. Päivisin se lähinnä nukkuu, syö ja kakkaa. Iltaisin se riehuu. Yöt se on päättänyt nukkua tyynyni vieressä - se haluaa aina olla kasvojeni puolella, ja jos käännän kylkeä, niin sekin vaihtaa paikkaa tyynyn toiselle puolelle. Otus on pennuksi hyvin rohkea, se ei pelkää hiustenkuivaajaa, lattialle putoavia kattilankansia tai hulluja lapsiamme. Se on myös kova pureskelemaan kaikenlaista ja siinä varsin taitava: kukapa meistä osaisi purra esimerkiksi suoraa, sileää seinää? Kokeilkaa vaikka.