Olen aina halunnut astronautiksi. Ala-asteella treenasimmekin kaverin kanssa astronauttina oloa, vietimme iltapäiviä kuivaruokaa syöden. Maitojauhetta, näkkileipää, vitamiinipillereitä. Yläasteella kyselimme maantiedonopettajalta, kuinka astronautiksi pääsee. Hän hämmentyi kovasti, mutta ymmärsi käyttää tilannetta hyväkseen ja tähdensi hyvän koulumenestyksen merkitystä astronauttivalinnoissa. Väitöskirjan etusivulle laitoin kuolemattoman lausahduksen: "...to boldly go where no one has gone before..." Hänkin oli astronautti, siis idolini Jean-Luc Picard. Lentolupakirjakin on kuulunut haaveisiin, mutta nykytrendi eivät oikein tuota kerosiininpolttoa suosi.

Nyt tilaisuuteni on tullut: Euroopan avaruusjärjestö ESA etsii halukkaita 27-37-vuotiaita eurooppalaisia astronautinkoulutusohjelmaansa. Pääsyvaatimuksia ovat muun muassa yliopistollinen loppututkinto fysiikasta, biologiasta, kemiasta, matematiikasta, lääketieteestä tai teknisistä tieteistä sekä vähintään kolmen vuoden työkokemus tutkijana. Myös lentäjät kelpuutetaan.

No, sopiva koulutus ja työkokemus minulla onkin! Täytyy vain täyttää ESA:n hakukaavake ja käydä hakemassa ilmailulääkäriltä lausunto. Käsittääkseni se ei vaadi mitään erityistä: edes silmälasit eivät ole este, mutta ei minulla sellaisia olekaan. Eroitan punaisen ja vihreän, en sairasta epilepsiaa, en kärsi korkeasta verenpaineesta. Nautin omasta ajasta ilman lapsia. Osaan sanoa: "Houston, we have a problem!"

Niin, tietenkään minulla ei ole mitään mahdollisuuksia. Hakijoita tulee olemaan tuhansia, ehkä kymmeniäkin tuhansia. Heidän joukostaan tulee löytymään neljä aivan täydellistä astronauttikokelasta - minä sijoittuisin korkeintaan joukkoon "ei huono".

Lähdenkin tästä treenaamaan Cooperin testiä varten.