Olen ollut nettipimennossa parisen viikkoa. Kiehtovaa aikaa. Onneksi ei ollut aivan akuutteja meilejä tiedossa, ettei tarvinnut kirjastoon tms. raahautua. Tällaista tämä kotiäitikirjoittajan elämä on, kun ei ole varakonetta työpaikalla.

En ole koskaan ajatellut olevani erityisen altis syysmasennukselle, mutta aina keväisin huomaan, että aika synkältähän se talvi tuntui. Ja nyt on kieltämättä ollut vähän nihkeä olo, olen kyllä yrittänyt parantaa asiaa punaviinillä, Tuhkimotarina-telenovelalla, Gilmoren tytöillä, kirjoilla, työnteolla ja kirkasvalolampulla. Ensimmäinen parannuskeino on toimivin. Ai niin, käyn minä kuntosalillakin. Myös työnteko auttaa: kun on monenlaista kirjoitettavaa, aina jokin niistä on hyvässä ja sujuvassa vaiheessa. Töiden edistyminen taas estää mieltä vajoamasta aivan lattiatasolle.

Piristystä olen saanut myös Oriveden opiston "Kohti mestaruutta" -kurssista (järkyttävä nimi, hyvä että kehtaan kirjoittaa sen!), jonka ansiosta saan parannella hermojani täyshoidossa kerran kuussa pitkän viikonlopun verran. Kurssilla on 12 opiskelijaa, joista yhden (Carita F:n) satuin tuntemaan etukäteen. Pitkään mietin, lähdenkö kurssille, mutta kurssin ilmaisuus ja tuo hermolepoaspekti ratkaisivat.

Talvesta siis selviää seuraavalla kaavalla:

punaviiniä+hauskaa seuraa+kirjoittamista+omituisia televisio-ohjelmia+kuntoilua+ruokaa