Eilen kävimme kustannustoimittajan kanssa läpi oikolukukorjauksia. Kaikkiaan aikaa kului yli viisi tuntia, työskentelimme ilman taukoja ja tulimme lopulta hysteerisiksi - saman olotilan olen viimeksi saavuttanut joskus yläasteella matematiikankokeissa. Erityisesti pilkut ja niiden paikat herättivät meissä suurta riemua. Eniten tunnelmaa kohotti lause "Minulla on ollut sinua, hirveä, ikävä!" - ehkä siitä olisi jopa kirjan nimeksi. Kyseessä on tietysti kirjan kliimaksikohtaus, jossa päähenkilö tajuaa, että hänen äitinsä onkin ollut hirvi, ja tämä havainto kääntää romaanin koko asetelman ylösalaisin. Juonikoukkuna siitä varmasti kasvaa yhtä merkittävä kirjallisuudenhistorialle kuin "kaikki olikin ollut vain unta" tai "se planeetta olikin Maa".