On hassua, miten lyhyeltä työpäivät nykyään tuntuvat. Kun kävin vielä "oikeissa" töissä, kahdeksan tunnin työpäivä tuntui ikuisuudelta (tai venyi se tietysti usein jopa kymmentuntiseksi). Nyt seitsemäntuntinen työpäiväni on ohi hetkessä! Kirjoittamiseen pystyy uppoutumaan niin totaalisesti, että ajan kuluminen oman pään ulkopuolella hämmästyttää.

Vapaan kirjoittajan täytyy opetella hallitsemaan aikaa muutenkin. Koska minulla on meneillään aina usea projekti, päivän kirjoitusohjelma pitää päättää viimeistään edellisenä iltana. Jos aamulla istahdan koneen eteen ja rupean vasta siinä miettimään, mitä tekisin, lopputulos kääntyy netissä surffailun puolelle. Suunnittelu ja aikataulujen teko on kaiken a ja o. Silti päivän mittaan ehdin tekemään yllättävän vähän (tai ehkä pikemminkin yllättävän harvaa projektia - mielellään veisin eteenpäin esimerkiksi viittä yhtäaikaa, mutta todellisuudessa pystyn vain yhteen tai kahteen).

Lapsiperheen logistiikka tuo ajankäyttöön omat skitsofreeniset sävynsä. Aamulla vien lapset kahteen päiväkotiin ja miehen bussille, iltapäivällä haen lapset ja miehen vähän myöhemmin. Jos illalla on jotain erityistä (kuten eilen oli Särö-lehden kokous), niin välillä menee ihan minuuttiaikatauluksi, että lapset saa isovanhemmille/miehen ajoissa kotiin/itse ehtii haluamaansa paikkaan.

Tekeeköhän aikatauluista huolehtiminen älykkääksi?