Kirjoitin eilen elämäni ensimmäisen kolumnin - takana on kyllä kommentteja ja yksi "kirjakolumnikin" - mutta virallinen kolumni on päässyt puuttumaan. Elämäni ensimmäinen kolumni julkaistiin tänään Uusimaa-lehdessä. Tekstini otsikko oli "Kuikkakaupunki" ja kerroin siinä, yllätys yllätys - kuikasta!

Olen ihminen, jonka päähän ajatukset juuttuvat kiinni. Olen varmaankin tylsä - jauhan aina samaa. Olen juuri tarkastellut kirjoittamiani novelleja kerrankin yhdessä, ja kas kummaa - niissä on yhteisiä teemoja, hahmoja, juonenkäänteitä, tapahtumia, asetelmia. Hauska verkosto niistä kyllä muodostuu: novelli nro 1 liittyy selvästi novelleihin 2, 5, 6, ja 13. Nro 2 taas liittyy novelleihin 1, 4, 5, 9 ja 10. Nro 3 liittyy novelleihin 4, 6,7 ja 13. Nro 4 liittyy novelleihin 1, 3, 8, 11 ja 12... ja niin edelleen.

Kai se on kirjoittajalle hyvä ominaisuus, että asiat (ne voivat olla mitä tahansa, esimerkiksi kuikkia) jäävät alitajuntaan likoamaan ja keräävät siellä ympärilleen muita muhivia. Sitten kun tarpeeksi lionneen asian nostaa ylös kirjoittaakseen sen novelliksi tai miksi hyvänsä, sen mukana tulee kaikkea kummallista ja muotoaan muuttanutta. Omia vanhoja ajatuksiaan ei meinaa tunnistaakaan.