Istun tätä kirjoittaessani junassa. Pidän matkustamisesta, siis en perille pääsemisestä, vaan matkanteosta itsestään. Kaikkein parasta on yksin matkustaminen: kahden lapsen kanssa matkustaminen on luonnollisesti kovin erilaista kuin yksin.  Matkustaessa on helppo kirjoittaa – no okei, tämä koskee oikeastaan vain junalla matkustamista. Olen kirjoittanut paljon junissa, joko rästitöitä, joille on ollut vaikea irrottaa arjesta sitä tarvittavaa parituntista. Usein työ on ollut käytännössä pakko hoitaa junassa: ennen matkaa on ollut kova kiire, ja työ on todellakin jäänyt rästiin. Mutta usein kirjoitan junassa jotain turhaa, sellaista jolle ajan uhraaminen normaaleina työpäivinä tuntuu jopa syylliseltä. Junassa vietetty aika ei ole aikaa ollenkaan, sitä ei voi uhrata tai käyttää väärin. Junamatkoissa harmittaa eniten niiden loppuminen.

Bussissa on usein huono kirjoittaa, matkanteko saattaa olla sen verran epätasaista. Lentokoneessa taas olen viettänyt viime vuosina erittäin vähän aikaa (lensin viimeksi vuonna 2005).

Laivassa voisi olla hauska kirjoittaa – sen alan asiantuntija on kirjailija ja kääntäjä Kyllikki Villa, joka kirjoitti rahtilaivoilla, usean kuukauden pituisilla valtamerimatkoilla.

Pidän myös autolla matkustamisesta, varsinkin kun olen autossa yksin (tosi ekologista!).  Silloin ei tietenkään voi kirjoittaa, mutta silloin saa ajatella. Ajatteluun on joskus vaikea varata aikaa, vaikka sehän olisi ajanviettotavoista kaikkein järkevin ja tärkein.

Tämän bloggauksen kirjoittaminen keskeytyi siihen, että olin vähällä nousta junasta väärällä asemalla. Keskittyneestä kirjoittamisesta ja ajattelusta voi olla haittaa matkanteolle.