Vappupäivänä eli eilen noin klo 10.15 lähdimme ajamaan pihasta. Suuntana piti olla kotieläinpuisto Kirkkonummella. Puoli kilometriä ajettuamme lausahdan lakonisesti: "No nyt tossa ojassa on joku kuikka." Siis kun oltiin muutenkin myöhässä, niin sitten vielä kuikka kehtaa viettää aikaansa väärässä paikassa. Se istuskeli siellä autotien vieressä, tyypillisen kuikkamainen pää kuikuili autoja.
Ryntään ulos autosta, otan paidan päältäni (sic!), yritän heittää sen kuikan päälle, kuikka yrittää ryömiä karkuun. Se onnistuu nokkaisemaan minua kerran, mutta sitten saan sen pään piiloon ja kaulasta kiinni. Menen takaisin autoon, kuikka istuu sylissä, ajamme kotiin ja ujutamme kuikan koirankuljetuslaatikkoon. Sitten yritämme soittaa Korkeasaareen, mutta sieltä ei vastata. Porvoossa toimivasta eläinhoitolasta vastataan, lupaavat ottaa kuikan, joten ajamme sinne. Perillä kotieläinpuistossa olemme noin kaksi tuntia sovitusta myöhässä (anteeksi vielä, N ja N).
Läheltä katsottuna kuikka on todella komea, sen nokka on julma ja silmät upean luumunpunaiset. Saa nähdä mitä kuikallemme käy, eläinhoitolassa paljastui, että sen toisen siiven alla iso haava, nahka kokonaan revennyt. Lintujen iho on ohutta ja sitä on vaikea kursia umpeen. Joka tapauksessa lintu on ilmeisesti tänään viety Korkeasaareen, jossa on kunnon tilat vesilintujen hoitamiseen.
Loukkaantuneidenvillieläintenpelastajajahoitaja on minun alkuperäisin toiveammattini. Suurin lintuhoidokki on tähän mennessä ollut varis, nyt kuikka otti johtopaikan. Yllättävää oli se, kuinka tehokkaasti silmien peittäminen rauhoitti kuikankin. Sen kanssa oli ollut aika hurjaa tapella liikkuvassa autossa.
Nyt on pakko kirjoittaa kuikkanovelli!
Tässä kuikka:
