Niin mukavia (!) kuin lapset ovatkin, kotona on ollut nyt ihanan rauhallista: miesväen kaksi vanhinta ovat Lapissa vaeltamassa. Minä ja pikkupoika nautimme sillä aikaa elämästä. Olemme löytäneet hyvän päivärytmin: aamupäivällä käymme kävelyllä, tulemme kotiin lounaalle, pikkupoika menee päiväunille ja minä kirjoitan, myöhään iltapäivälle menemme pihalle tai lähimetsään, illalla katson jonkin rästiinjääneen elokuvan ja pikkupoika leikkii sillä aikaa dinosauruksilla.

Tämän päivän elokuva on Philip K. Dickin tekstiin perustuva Hämärän vartija (A Scanner Darkly). Saa nähdä, onko Keanu Reeves normaalia vähemmän ällöttävä piirrettynä. Eilisen elokuva oli The Call of Cthulhu, jonka sain viimein hankittua itselleni Finnconista. Pidin paljon, tosin alun "näkökulmasiirtymät" keskushenkilöistä toisiin olivat jotenkin tuskastuttavia. Mutta "mytoskooppi" oli toiminut, elokuvan atmosfääri oli omintakeinen ja vetävä. Mahdollisia elokuvia huomiseksi ovat The Lady in the Water, Big Fish ja Aeon Flux.

Vielä asiaa Keravasta, rakkaasta lapsuuskaupungistani, joka uhkaavasti kyräilee heti tuossa neljän kilometrin päässä. Olemme pikkupojan kanssa kävelleet siellä muutamana aamupäivänä. Keravaa on rakennettu kovasti, rakennetaan edelleen, ja keskustakin on muuttunut todella paljon 1990-luvun lopusta. Mutta hyvään suuntaan: kävelykatu on laajentunut, puistoja, penkkejä ja suihkulähteitä ripoteltu sinne tänne, ja mikä ehkä parasta: Keravasta on tullut kahvila- ja ravintolakaupunki. Muistan, kun Keravan ainoa ravintola oli Provencale. Kotipizzan ja McDonalds'inkin tulo oli jo positiivista. Suurin hyppäys oli varmasti Kulmakonditorian (kahvilan, jossa on epäilyttävän isoja korvapuusteja) ilmaantuminen hyvälle paikalle Anttilan ja Prisman (silloisen Maxin) väliin. Nyt siistejä kahviloita ja ravintoloita on kävelykadulla tasaisin väliajoin, niiden terassit ovat täynnä ihmisiä ja tunnelma on suorastaan eurooppalainen (siihenhän me kaikki pyrimme). Eläköön Kerava, onneksi se on niin lähellä.