Viikonloppu kului Mikkelissä "Tosi kuin vesi, pitää kuin seula" -kirjallisuusseminaarissa, joka siis (nimensä mukaisesti?) käsitteli faktan ja fiktion suhdetta. Puhujina olivat muun muassa kirjailijat Paula Havaste, Armas Alvari ja Jari Järvelä, käsikirjoittaja Johanna Hartikainen ja kirjallisuustieteilijä Risto Niemi-Pynttäri. Lisäksi puhujien joukossa oli eräs Tiina Raevaara. Sekoitin yleisön päät poikkitieteisillä ajatuksillani meemeistä, ihmisapinoista, symboleista ja kirjailijan suorittamista assosiaatioista. Risto Niemi-Pynttäri kiitteli erityisesti valkokankaalla vilauttamaani kuvaa appelsiinista. Seminaari oli oikein hyvin järjestetty ja mukava seurata. Kiitos siitä järjestäjille ja esiintyjille! Makoisaa antia olivat myös tauoilla käydyt keskustelut unista ja niiden toiminnasta.

Lauantai-iltana tutustuimme Annen ja oraakkeli A.A.:n kanssa mikkeliläiseen yöelämään. Kierros päättyi teinibaariin, siellä näimme muutaman zombien ja kuuntelimme oraakkelin ennustuksia muun muassa USA:n seuraavan presidentin kohtalosta ja tulevasta maailmansodasta (en voi kirjoittaa tarkkaa ennustusta tähän, koska CIA ottaisi minuun välittömästi yhteyttä). Sunnuntai-iltana pääsin kotiutumaan erittäin väsyneenä, mutta tyytyväisenä.

Muita viime aikoina suoritettuja kulttuurinvastaanottoja on ainakin se, että kävin katsomassa Kung Fu Pandan pojista vanhemman eli 5-vuotiaan kanssa. Nautimme elokuvasta. Ehkä saan pelkkiä poikia siksi, että joku tulisi kanssani katsomaan kaikki ne elokuvat, jotka haluan nähdä. (Tämä ajatus ei tarkoita, että elokuvamaku olisi tai sen pitäisi olla kovin sukupuolittunutta, olenhan itse siitä esimerkki, mutta kun aikoinaan kävin paljon elokuvien päivänäytöksissä katsomassa esim. Tomb Raideria kolmatta kertaa, ei teatterissa ollut lisäkseni kuin teinipoikia.) Nyt täytyy vain odottaa, että lapsi kasvaa. Hellboy II:seen en varmaan vielä ota häntä mukaan.

Viime keskiviikkona olin aavistuksen korkeakulttuurisemmassa tapahtumassa: Clarice Lispectorin ”Lähellä villiä sydäntä” -kirjan julkistamistilaisuudessa. Suomentaja Tarja Härkönen kertoi kirjailijasta ja ajatuksistaan suomennostyöstä, näyttelijä Katariina Kaitue luki otteen romaanista. Illan mittaan kävin avartavia keskusteluja muun muassa Riikan, Sailan, Lauran, Millan, Siljan ja Joukon kanssa. Kiitos heille! Teos-kustantamoa ei voi kuin ylistää siitä, että se ymmärtää pitää kirjailijansa poissa pahanteosta työpöydän äärestä tarjoamalla heille runsain mitoin leipää ja sirkushuveja.

Kukaan ei kommentoinut mitään edelliseen postaukseeni. Voiko todellakin olla niin, ettette kokeneet GFP-proteiinia mielenkiintoiseksi?