Pääkirjoituksesi Särössä oli virkistävän suoraselkäinen kannanotto ja täyttä asiaa. Olen itse huomannut ihan saman. Humanisteja on usein vaikea ottaa vakavasti. Miksi niille on melkein ylpeyden aihe se etteivät ne ymmärrä mitään tieteestä?

Ja sama juttu luonnontieteilijöillä (tunnustan että minullekin vain luonnontieteet ovat tieteitä - muut ovat jotain epämääräistä sössöä) - miksi kehuskella sillä ettei koskaan lue kaunokirjallisuutta (vaikka aika harvat samoista henkilöistä voivat väittää etteivät televisiosta koskaan katsele fiktiota - onko tässä joku suurikin fundamentaalinen ero?) vaan pelkkää faktaa? (Mikä on usein myös miesten suunnaton ylpeydenaihe - kaunokirjoja ei perkele lueta.)

Minusta olisi aika lailla sama asia kehuskella sillä ettei koskaan käytä kuin oikeaa jalkaa. Eihän siitä mitään varsinaista hyötyä ole mutta olen jalkani valinnut ja periaate on periaate.

Ihan kuin mielikuvitus ei olisi täysin välttämätöntä tieteessä. Ja analyyttisyys ja loogisuus kulttuurin elinehto.

Toisaalta täyden ja kokonaisen ja ennen kaikkea ehjän ihmisen ideaali, ihmisen jolle sekä kulttuuri että tiede ovat itsestäänselvyyksiä ja molemmat yhtä luontevia, lienee aika vieras ajallemme.

Ja jotenkin tuntuu siltä että juuri nyt kaivattaisiin mahdollisimman paljon ehjää ihmistä. Ja useita.

Kaikkein hirveimpiä ovat ihmiset, jotka ovat jumittuneet niin tiukasti omalle, erityisen kapealle erityisalalleen, etteivät tunne tai varsinkaan arvosta edes lähitieteitä. Ylenkatse on asenteista ällöttävin (ja itse syyllistyn siihen niiiin usein...)