|
|
|||
|
08.05.2008 - 20:37
Teoksen sivuilla on tiedote syksyn kirjoista, käykää katsomassa. Muun tekstin lomasta löytyy tällainenkin:
TIINA RAEVAARA (s. 1979) on työskennellyt tutkijana ja opettajana Helsingin yliopistossa ja väitellyt tohtoriksi syöpägenetiikasta. Raevaaran esikoisromaani Eräänä päivänä tyhjä taivas on kauhistuttavan lumoava kertomus maailman tuhosta ja yrityksestä löytää uudelleen rakastamisen kyky. Tyttö on elänyt perheestään erossa maailmassa, joka on tuhoutunut elinkelvottomaksi. Vain yksi metsä näyttää säästyneen. Vanhan miehen opastamana tyttö löytää metsän keskeltä syntymäkotinsa, joka ei kuitenkaan tarjoa toivottua turvaa ja läheisyyttä. Epämuotoisen rakennuksen uumenista löytyy outo veljessarja sekä isä, jota kaikki pelkäävät. Tyttö vedetään mukaan sokkeloisen talon kummalliseen elämään. Hän kaipaa äitiään, jonka kohtalosta kukaan ei osaa kertoa. Eräänä päivänä tyhjä taivas on painajaismainen satu maailmamme tilasta sekä elollisten olentojen henkiinjäämisehdoista. Ilmestyy elokuussa, vko 33. Kansi on näin kaunis, sen on suunnitellut graafikko Timo Ketola, maalaus puolestaan on taiteilija Timo Sälekiven: ![]() Kanteen liittyy hauska, hieman kafkamainen yksityiskohta: eräässä vaiheessa siihen oli eksynyt väärä versio kirjan nimestä: Eräänä aamuna tyhjä taivas. Tätä versiota voi tiirailla ainakin muutamasta nettikirjakaupasta. Elämä olisi tylsää, jos asiat sujuisivat aina suunnitelmien mukaan! Teemu www
08.05.2008 - 20:50
Hienoa, että Teos julkaisee Teoksesi! Ei voi kuin ihailla Teoksen kansia; ovat onnistuneita usein ja hyvältä näyttää romaanisikin kansi, tosin kädessä vielä paremmalta varmasti:). Onnittelut!
TR
08.05.2008 - 20:58
Niin, on käytännöllistä, että kirjan kannessa lukee viitteellisesti "teos" eikä esim "romaani", "tarinakokoelma" tai "plagiaatti".
Sälekiven "teosten" pinta on usein täynnä pieniä yksityiskohtia, ne eivät varmaankaan pääse oikeuksiinsa netissä, "teoksen" kannessa varmasti paremmin. Usvazine
08.05.2008 - 21:24
Oi, niin kaunis! Ja Sälekivi on mykistävä!
Miina www
09.05.2008 - 10:09
Onnittelut kirjasta, kiva päästä syksyllä lukemaan sitä. Tyylikkään näköinen kansi ja sisältö kuulostaa kiinnostavalta eikä myöskään aivan kevyimmältä sopalta. Onko kaikki jo valmista vai onko viime hetken editointeja vielä edesä?
Marko www
09.05.2008 - 10:51
Juoni kuulostaa todella kiehtovalta, ja näköjään tarina toimitetaan kauniissa paketissakin!
Tiirailin kantta epäuskoisena kun luulin Annen kommentista että se on lähikuva jostakin \\\"sälekivi\\\" -nimisestä kivilajista. Hämmästelin jo mitä kaikkea luontoäiti spontaanisti luokaan, kun siinä minusta oli ihan selvästi taivas, kasvi ja lintukin... Ja ilmeisesti nimihässäkät kuuluvat asiaan. Tammenlehdenssä kirjani juoniselostuksessa päähenkilön nimi muuttuu kesken kaiken. Mutta mitä pienistä, kun maapallo vaan pysyy radallaan! pazi-j-dog www
09.05.2008 - 16:24
Hienolta näyttää, vaikutuin Sälekiven maalauksistakin kun niitä kävin joskus näyttelyssä hämmästelemässä, ja valmistaudun nyt henkisesti vaikuttumaan romaanistasikin. Tietenkään en voi lukea sitä ennen kuin oma on valmiina, koska saattaisin saada siitä alitajuisia vaikutteita, mutta ajattelin katsoa kuvat ja nuuhkia selkämystä saadakseni alustavan kuvan teoksesta.
Mutta lukulistallahan tuo kyllä on. TR
09.05.2008 - 17:27
Viime hetken editointeja vielä sekä liepeiden ja taiton suunnittelua. Kirjasta tulee kaunis kansien välistäkin.
Mutta sisältö on sitten tosiaan ehkä vähän vähemmän herkkää... tai no, nuoren naisen kehitystarinahan se on. Nimisotku on mielestäni ollut hauskaa - jää tämäkin periodi paremmin mieleen, kun on vähän säröjä ja rosoja. Pasi: mutta entäs kun minä olen lukenut sinun juttujasi? |
Kirjoittaja
Nimi Tiina Raevaara Kuvaus Tiede, kirjallisuus, luonto, elämä. Ja ihmiset. Jäiköhän jokin ulkopuolelle? Sivut
Minä
![]() Kuva: Heini Lehväslaiho Kirjoittajia
Toimittajan spekulatiivinen lokikirja - Anne Leinosen blogi Jäniksenselkäläisen kirjallisuuden seura - Pasi Ilmari Jääskeläisen blogi Scifimarkkinat - Petri Laineen blogi Avaruusajan päiväunelmia - Vesa Sisätön blogi Margaret Pennyn muistikirja - Saara Henrikssonin blogi Viides rooli - Eija Mäkisen blogi Kirjallisuutta
Särö - se tekstikkäämpi kulttuurilehti! Synkkää mutta pinnallista - säröläisten blogiUsva - spekulatiivista fiktiota verkossa Parnasso - helppoa luettavaa Kiiltomato - kirja-arvosteluja kattavasti Omia tekstejäni
Väitöskirjani on luettavana Ethesis-palvelussa Novellejani voi lukea Usva-lehdestä Viiteryhmiäni
Tiedelinkkejä
Scientific American - tiedeuutisia New Scientist - uutisia täälläkin NASA - tähtitiedettä Amerikan malliin Ursa - kotimaista tähtitiedettä Biomi - palkittu biologiasivusto |
||